Shoppailua ja peilikuvaa

Mä jouduin viime torstaina sen kammottavan tosiasian eteen, että oli pakko lähteä ostoksille. Uusi työpaikka oli alkamassa perjantaina ja työpäivään oli pakko saada siistit, nuorekkaat ja istuvat vaatteet, vanhat kauhtuneet ei kelvanneet. Sen tarkemmin selittämättä, uusi työpaikka on tavallaan ns. turhamainen, ulkonäöllä ja myyvyydellä on suurtakin suurempi merkitys. Ja mä tiedän olevani näin lihavanakin kohtuullisen näkönen, en mikään kaunotar, mutten rumakaan. Tiedän olevani hymyilevä, iloinen ja sitäkautta vähintäänkin kohtuullisen myyvä ja pidetty.

Mutta se shoppailu! Että mä inhoan sitä! Kun mikään vaate ei mene päälle, mikään ei istu. Ja jos menee päälle ja viellä istuukin niin ei se ainakaan nuorekkaalta näytä! Mä melkein itkin ennenkun se ostosreissu oli ohi. Ostin farkut, mutta isompaa kokoa kuin ikinä! Siis ikinä ikinä... Mutta ne menee päälle, ja jopa  on suht nuorekkaat joten yritän olla valittamatta. Lisäksi ostin pari paitaa kun kerrankin oli sellasia että menee päälle ja jopa näyttää hyvältä halpaan hintaan. Joten huolimatta kiloahdistuksesta ostosreissu oli sittenkin ihan jees.

Esimerkiksi tällanen ihanuus lähti Kappahlista mun mukaan. Aivan ihana, rento kesäpaita, jota varmana tuun pitämään monta kertaa. Kameran toimimattomuudesta ja kännykuvien huonosta laadusta johtuen en saa päälläni kuvaa paidasta tänne, mutta ehkä voitte uskoa että se näyttää jopa kohtuulliselta.

Laihduttamisen suhteen mennyt viikko on ihan hassu jotenkin. En ole laihduttanut varsinaisesti, arkena vaan pitänyt VHH-linjaa ja viikonloppuisin kylässä ja nyt kun meillä oli vieraita olen syönyt suunnilleen mitä sattuu. Mutta silti vaaka näytti tänään pahimpiin lukemiin verrattuna -3,5kg, mahtoiko se toimia??? En oikeen tiedä uskaltaako siihen luottaa, jos sitten vaan pettyykin kun käy jossain muualla vaa'assa. Mutta nyt alkavaan viikkoon tiukalla VHH linjalla! Painoa alas, niin kyllä se tästä. Palaillaan myöhemmin kuinka mun kävi, että onnistuiko tiukistelu =D

Piirakan hiilarit eivät ole laskukelpoisia

Viime viikkokin meni ihan loistavasti hiilarien suhteen. Liikuntaakin sain aikaiseksi, kävin lenkillä ja poljin kuntopyörää. Mutta se viikonloppu... Eihän suklaa- tai marjapiirakan hiilareita tarvitse laskea, eihän? Kylässä tuntuu mun olevan täysin mahdotonta sanoa ei, kun tarjolla on jotain hyvää kahvin kanssa. Vaikka tosiasiassa se emäntä tuskin edes huomaisi, että  yksi vieraista juo vain kahvia ja jättää pullat sikseen. Ja toisaalta se emäntä jos sen huomaisikin ehkä ymmärtäisi, on tämä ylipaino sen verran ilmeistä. Mutta nyt niitä piirakoita tuli sitten syötyä, minkäs teet. Tehtyä ei saa tekemättömäksi...

Tänään aamusta alkoi näin maanantain kunniaksi sitten tiukistelu. Ihan kuin kiitoksena arjen hiilarien vahtimisesta vyötäröltä on viikonlopusta huolimatta kadonnut 6cm ja vaatteet mahtuu päälle huomattavasti paremmin kuin pari viikkoa sitten. Joten mä olen ihan kohtuu tyytyväinen. Nyt täytyy vaan olla tarkkana, ettei se tyytyväisyys muutu itsetyytyväisyydeksi ja ala ajatella että voi sittenkin syödä mitä vaan! Kun eihän se niin mene, yhden "namipäivän" olen itselleni viikossa luvannut, mutta enempää ei olisi kyllä varaa pitää.

Tänään aamu aloitettu kermakahvilla, uunijuureksilla (lanttua ja punajuurta oliiviöljyllä ja suolalla) ja kermaisella jauhelihakastikkeella. Samaa on tarkoitus lounaaksikin syödä. Lounaan jälkeen matka jatkuu uuden työpaikan koulutukseen, siellä on torjuttava houkutukset! Siis edellyttäen että tarjolla on pullaa tai muuta sellaista! Varsinkin kun viime yö meni nähdessä unia uusista työvaatteista. Tarjolla ei ollut unessa kuin kokoa XS, ja siihen oli mahduttava! Ja kun oikea koko on XL-XXL niin melkoinen tuskanhiki oli yöllä päällä :D

Näillä eväillä tähän viikkoon! Toivottavasti pian saa kertoa täällä uusia tuloksia hoikemmasta vyötäröstä. Painoa en ole kuukauteen suunnilleen punninnut, mutta kunhan vaakaan pääsen niin tuloksia ilmottelen tänne. Tsemppiä ja laihdutusintoa tänne kaikille!

Syntisistä suurin

Menihän se VHH sitten hyvin 4 päivää. Kalorit pysyi alhaalla ja hiilarit samoten. Sitten tuli se mulle yks pahimmista kompastuskivistä: koti-ilta perjantaina koko perheen voimin! Lapsilla oli kavereita käymässä ja karkkia piti ostaa, sen jälkeen halusivat paistaa lettuja ja isännälle olin ylläriksi ostanut sipsipussin ja dippejä. Mun mies on meinaan sellainen laiheliini ja sipsit+dippi hänen ehdotonta herkkua. Kun takana vielä hänellä oli fyysisesti rankka ja väsyttävä viikko, niin pitihän tuota vähän hemmotella. Itselle olin pilkkonut kurkkua ja porkkanaa dipattavaksi, ja kun dipit olin vielä osittain itsetehnyt, niin tämähän olisi sopinut oikeen hyvin mun dieettiin. Ja söinhän mä ne kasvikset!!! Söin söin... Mutta kun lisäksi söin niitä lettuja vinon pinon, ja karkkia kourallisen, puhumattakaan niistä sipseistä!

Joten tänään ruotuunpaluu-yritystä... Aamiaiseksi söin pari pienessä rasvassa paistettua kananmunaa ja pari isoa kuppia kahvia. Ei ilman oikeen herää. Pitäisi kai ottaa itsestä nyt bikineissä kuva, ja jatkossa vaikka kuukauden välein uudet kuvat. Mutta kehtaako niitä tänne laittaa? En oikeen tiedä vielä, sen verta tuhti matami koen olevani.

Tämä kaikki, siis lihominen, omaan peilikuvaan tympääntyminen ja jopa tän blogin avaaminen, on saaneet mut pohtimaan. Mikä siinä on, että tuntuu kuin ylipaino olisi synneistä suurin? Enhän esimerkiksi minä ole ihmisenä viime vuosina kauheasti muuttunut, ainakaan huonompaan suuntaan! Ennemminkin olen oppinut tuntemaan itseni ja pitämään omasta seurastani. Mielestäni vaan terveellistä kehitystä! Silti esimerkiksi nyt kun haen töitä tulee fiilis, että entäs jos tämä sotanorsu ei saakkaan töitä? Jos ne vain katsovat mua kerran ja toteavat, että hemmetin läski, ei me sua haluta??? Eihän se saisi olla näin. Mihin mun ihmisarvo muka katoaisi vain siksi, että olen lihonut?

Näin se vaan silti tuntuu menevän. Joten mä lasken vähän lisää kaloreita, poljen kuntopyörää, lenkkeilen, sen sijaan että tyytyisin siihen mitä peilistä katsoo. En osta vaatteita kuin välttämättömät, koska "mä laihdun pian".

Minä syntisistä suurin, lihava ihan omaa syytään. Ihan syömällä itsensä turvottanut. Olen ristiretkellä läskiä vastaan ja yritän saada itsestäni normimman kokoista. Saa nähdä kuinka tässä käy!

Too big to dream tai sitten se vain tuntuu siltä

En mä ole kuin 33 vuotias. Eikä mitään oikeeta tekosyytä näyttää tältä. Vielä viime kesänä olin kohtuullisen tyytyväinen itseeni ulkonäöllisesti, varma siitä kuka, mikä ja millainen olen. Ja hulluinta on, että viime kesän jälkeen olen kuitenkin mennyt naimisiin rakastamani miehen kanssa ja elämä on hyvää. Eli mitä ilmeisemmin en ainakaan silloin ollut liian paksu uneksimaan.

Mä olen aina rakastanut 50-luvun tyyliä ja vintagea. Mun kropan mallille on sopinut kellohelmat, kynähameet ja kynämekot, olen näyttänyt niissä hyvältä. Hääpukunakin mulla oli viime syksynä musta kellohelmainen mekko ja neonpinkki alushame. Ja mä rakastan sitä mekkoa. Se on ostettu viime kesänä. Hääpäivänä se meni nippanappa päälle. Nyt ei toivoakaan. Mä olen lihonut alle kahdessa vuodessa melkein 20 kiloa. Olen 162 cm pitkä ja viimeksi kun uskalsin käydä vaa'alla painoin 98,9kg. Kaksi vuotta sitten se oli 80kg. Ja sekin on liikaa, mutta sillon mä tykkäsin peilikuvastani. Nyt en enää tiedä, se sama ihminenhän mä olen. Mutta en tykkää siitä mitä näen. MÄ PAINAN IHAN LIIKAA!!!

Miestä ei kuulemma onneksi häiritse... Ainakaan vielä. Se antaa uskoa siihen, että näin isonakin mussa on jotain jäljellä siitä vanhasta, ottaen huomioon ettei mun mies ole tuntenut mua hoikkana. Edellisen kerran painoin alle 70kg vuonna 2004. Jotenkin se paino on vaan hiipinyt ylöspäin. Mutta, nyt olis tarkoitus tehdä asialle jotain! Joten ihan jo saadakseni itselleni tsemppiä laihtumiseen avaan ja aloitan tän blogin. Mä en enää halua kokea olevani too big to dream. Joten kannustavia sanoja otetaan vastaan. 

Varautukaa blogissani siis laihdutusjuttuihin ja shoppailuunkin, aina kun löydän jotain tyyliini ja ennenkaikkea kokooni sopivaa. VHH-linjalla ajattelin lähteä liikenteeseen. Pysykäähän matkassa, niin katsotaan kuinka mun käy!