Sokerikoukusta on vaikea irroittautua

Viime viikolla oli hyvä. Paino käväisi jo 97,9kg:ssa ja tuntui että kyllähän tää tästä. Kunnes alkoi sortuilu... "Voinhan mä ihan pikkasen tätä maistaa" on muuten vaarallinen ajatuskulku! Ensin sitä maistaa palan, sitten toisen, ja ennen kuin huomaakaan on syönyt karkkipussin. Ei hyvä!

Tänäaamuna paino 99,2kg. On se aina tietty parempi kuin yli sadan, mutta silti! Tällä kertaa mun kilot on tiukemmassa kuin ikinä. Ennen tälleen sortuillen sentään paino pysyi edes samassa, mutta nyt mua rankaistaan joka suupalasta missä on liikaa hiilareita. Joten yritellään taas tiukistella. Oikein kunnolla.

Viikonloppuna tiedossa mökkireissu ystäväporukassa, joka nyt jo vähän hirvittää. En tunne porukasta kaikkia, joten bikineissä olo mahdollisessa paljussa pelottaa ja ahistaa. Muut eivät meinaan TODELLAKAAN ole tätä kokoluokkaa ja mun mieskin on sellanen hoikkis. Ja nämä on miehen kavereita, entä jos ne ajatteleekin et mä olen kauhea sotanorsu??!!?? Pakkohan siitä on hengissä selvitä, ja syömisetkin koittaa vhh:na pitää. Onneksi mukana on ainakin yksi muukin karppi, joten sen ei luulisi olevan ongelma. Mutta sen tiedän, et jokunen lasi viiniä saattaa upota.

Jäädään seuraileen tilannetta ja odottelemaan painon laskua, kiitos ja anteeks (itselleni oman vointini huonoksi päästämisestä)!

Tänään ei ollut huono päivä edes

Kiirettä piti kyllä tänään, ihan hirveetä kiirettä. Mutta fiilis oli koko päivän hyvä. Syömisetkin tosi kurissa ja sitämyöten jopa liian vähäiset. Ei voi mitään, ei ollut eikä ole nälkä. Karppauksen hyvä puoli!

Tänään sain taas raahattua itseni lenkille koiran kanssa. Sain käveltyä 3km joka on ollut tavotteena, ei kuulosta paljolta, mutta koittakaapa itse raahata 35kg rinkkaa selässä! Sen verran nimittäin on tuota ylipainoa, samahan se on missä muodossa sitä mukana raahaa. Raskaaksi se kävelyn kuitenkin tekee. Ja kun lisäksi on kunto lähinnä rapa, niin mitä voi odottaa. Olin jo luovuttaa parin kilometrin kohdalla ja lähteä kotiin, mutta jotenkin sitä tajusi että jos taas antaa periksi niin that's it. Ei sitä sitten ikinä saa tehtyä! Laihtumisesta ja elämäntaparemontista mitään tule jos aina lopettaa kesken. Ehkä se sitten vain vaatii tätä, oman motivaation tarpeeksi suureksi kasvamista että saa itseä niskasta kiinni.

Koska nyt mun motivaatio on kova! Oma peilikuva ei tunnu kivalta... Eihän se pitkään aikaan ole tuntunut, mutta viime viikoina entistäkin vähemmän. Ensimmäisellä kerralla vatsatanssikurssilla, kun pitkästä aikaa piti katsella itseään isoista peilistä kaikkien niiden normaalimmanpainoisten keskellä mun teki mieli juosta karkuun! Voihan hyllyvät käsivarret... Ja leuat... Ja takamus... jne jne. Kyllä tän nyt on loputtava!

Joten karppina taas huomiseen, ei anneta periksi! Kyllä nää läskit vielä pois saadaan...

Mä alan toistaa itseäni, mutta...

Ette ikinä arvaa mitä!?! Mä olen vaihteeksi seikkaillut hiilarimaassa, saanut painoni taas 102 kiloon ja... Se kaikista suurin yllätys, palannut karppilampeen :D Jotenkin tää alkaa jo tuntua peräti epätoivoiselta, mikä ihme siinä on että tätä samaa tietä täytyy aina tallustella? Eikö sitä voisi nyt vaan uskoa, että PRKL pysy siellä karppilammessa, unohda hiilarit!!!??? Se on kammottavan vaikeeta...

Nyt karppausta on jo takana melkein kuukauden verran. Olo on hyvä, varsinkin nyt kun tiukensin linjaa maanantaista entisestään. Mutta paino junnaa siinä 99 tienoilla, ei vaan millään meinaa tippua alle sen vaikka mitä tekis. Silti ei aikomustakaan nyt päästää irti, mä en voi kulkea loppuikääni tän painoisena, en vaan voi. Kun kärsin tästä niin kamalasti!

Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon etten anna nyt periksi! Stay tooned for more info!